Mitä Alf Rehn sanoo luovuudesta?

Kuuntelin viikolla (2.6.2022) Markkinointiliiton tarjoaman avoimen webinaariin, jossa puhujana oli Etelä-Tanskan yliopiston innovaation, johtamisen ja muotoilun professori Alf Rehn Kööpenhaminasta.

Otsikkona on ”Luovuus on lihas”. Rehn on kiinnostunut kehollisuudesta arjen luovuudessa. Lihaksiahan pitää harjoittaa, jotta ne toimisivat; luovuutta pitää harjoitella, jotta kun tarve tulee, se on ”lihasmuistissa”.

Professori Rehnin luento oli viritetty yleistajuiseksi, vaikka voisi olettaa, että suuri osa noin 2000 webinaariin osallistujasta ovat luovuuden kanssa tekemisissä. Luovuus kiinnostaa luovia toimijoita, muut eivät välitä pätkääkään.

Luento oli myös rajattu yksilölliseen luovuuden kehittämiseen. Rehn myönsikin lopussa, että 4/5 hänen koulutuksistaan käsittelee ei-yksilölliseen, yhteistyössä tapahtuvaan luovuuden tuottamiseen tiimissä, organisaatiossa ja yrityksen kulttuurissa.

Yksilöllisen näkökulman korostaminen asettaa luovuutta harjoittavan ihmisen vastuulliseen ja riskialttiiseen asemaan, joka voi olla kyseenalainen jaksamisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Jos minä nyt päätän toimia – Rehnin ohjeiden mukaan – piirun verran luovemmin organisaatiossani, niin seurauksena lienee konflikti jonkinlainen.

ruutukaappaus 2.6.2022 luennosta

Luovuus on raavasta työtä

Rehnin mukaan luovuus ja ajattelu on kehollista, raskasta työtä. Oma laiska itsemme on luovuutemme pahin vihollinen; meille on tyypillistä tehdä asiat aina samalla vanhalla tavalla.

On mentävä epämukavuusalueelle, rasitettava säännöllisesti luovuuslihaksia, jotta ne kehittyvät. Luovuus haisee hielle. On tehtävä luovaa työtä joka päivä.

Aikaa luovuudelle

Rehnin mukaan meidän kaikkien tulisi raivata aikaa, tilaa ja paikka luovuudellemme. Luovuus yhdistää unelmoimista, miettimistä ja niiden kääntämistä joksikin konkreettiseksi. Täytyy lähteä tekemään jotakin eikä odotella inspiraatiota.

Aikaansaaminen on hyvin tyydyttävää, tunne on aivan parasta.

Rehnin mukaan siirrymme pian tulevaisuutteen, jossa luovuus on se yksi ja ainoa juttu jossa ihmiset ovat hyviä. Ainoa asia, joka on tärkeää. Miten me kehitämme omaa luovuuttamme, jossa tekoäly voi auttaa?

Ikään kuin ”luovuuden ammattilaisena” en saanut Rehnin luonnosta kovin paljon uutta ajateltavaa, paitsi sen ajatuksen, että minun pitäisi vilkaista luovuutta, josko voisin kiteyttää aiheesta jotain sellaista, mitä tässä emme kuulleet.

Kuulijat tykkäsivät paljon, chatin kommenttien mukaan. Alf Rehnin arroganttia, kärjistettyä ja omakohtaiseen kokemukseen pohjautuvaa puhetta on hauska kuunnella, ja kysymys-vastataus osiossa hän sitten näyttäytyykin mukavana kaverina.