miksi uutisankkuri Matti Rönkä – Suomen parhaiten pukeutuva mies – ei koskaan sulje liivinsä alinta nappia?
Koska Edward VII oli lihonut niin, ettei saanut liivinsä alinta nappia kiinni. Tai että ratsastaessa alin nappi oli hyvä jättää auki, jottei liivi nouse rinnuksille. Tämän seurauksena koko hovi ja brittiläinen imperiumi jätti myös alimman napin auki.
Puvun takin alin nappi
Myöskään, puvun takin alinta nappia ei saa koskaan laittaa kiinni. Miksi näin? Teknokraatti ajattelee, että jos takissa on napit, ne voi laittaa kiinni. Ei voi. Jos kaksinappisen takin molemmat lävet napittaa, on auttamatta tollo. Niin ei vain tehdä.
Kyse on – Bourdieuta mukaillen – kulttuurisen pääoman esittelystä; erottautumisesta rahvaasta ja johtavien joukkoon kuulumisesta. Vaikka miesten puvut, näyttävät samalaisilta, harjaantunut silmä poimii heti sen, joka yrittää nousta sosioekonomisessa ympäristössä laittamalla puvun ensimmäistä kertaa päälleen.
Puku on sinällään funktionaalinen sisätiloissa työskentelevän univormu. Statuksen esittämisen lisäksi se on yllättävän mukava ja ilmava. Se tuntuu hyvältä: olen pukeutunut. Puvun leikkaus antaa ryhtiä ja piilottaa vatsaa. Puvun housut ovat yllättävän mukavat, niiden jälkeen farkut ahdistavat.
Solmio puvun keskiössä
Puvun takin leikkaus on rakentunut solmion ympärille; miehusta on auki jättäen tuon kroatialaisten 30-vuotisen sodan sotilaiden kaulahuivista kehittyneen koristeen näkyville. Samoin kauluspaita on rakenteellisesti yhteydessä solmioon.
Ministeri Timo Harakka ei ole suostunut solmiota kaulaansa laittamaan, vaan käyttää puvun kanssa paitaa kaulus levällään; ylin nappi auki. Vielä Musta laatikko -ohjelman aikana toimittaja Harakka piti pukua ja kauluspaitaa ylös asti napitettuna, kuten Forrest Gump isttuessaan bussipysäkin penkillä. Elokuvien kuvastossa paidan ylimmän napin kiinnittäminen kertoo hahmon hoopudesta.

Kauluspaita kaksi nappia auki on aika rohkeata. Kenties sitten kesällä.
Puvun takin hihojen napit vailla tehtävää lienevät peräsin Napoleonin aivoituksesta: ommellaan rivi nappeja hihaan, niin sotilaat lakkaavat pyyhkimästä vuotavaa nenäänsä hihansuuhun. French cuffs, paidan käännetyt hihat, keksittiin juuri sitä nenän pyyhkimistä varten: pyyhkimisen jälkeen hiha taiteltin piiloon.
Kapina napilla
Palatakseni liiviin, se on oiva vaate, kun villapaita on liikaa ja pelkässä paidassa ei tarkene. Liivi antaa myös pukeutumisen tunteen, pienen upgreidauksen olemiseen. Ruokaillessa liivin voi avata; roiskeet lentävät paitaan, jota pitää pestä muutenkin useammin.
Liivin alimman napin kohdalla voin osoittaa sosiaalista ymmärrystäni jättamalla sen auki, tai julistaa kapinallisuuttani sosiaalisia normeja kohtaan napittamalla kaikki.