Roihu sarkatakki, paino 1 kg, 350 €.
Sastan valmistama sarkatakki Roihu on pelkistetty tekninen ulkoiluasu. Onko siitä mihinkään?
Sain takin 60v. lahjaksi työkavereilta. Mieleistä lahjaa ei pitäisi arvostella, mutta teen poikkeuksen, koska omistamiskokemus uudesta tuotteesta on harvinainen tilaisuus.
Muotoilukritiikissä keskityn tuotteen muotoilullisen näkökulman esille tuomiseen, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Sasta Oy on Nurmeslainen vaateyritys, jonka liikevaihto pomppasi vuonna 2021 kolmeen miljoonaan euroon; syy lienee koronan. Työntekijöitä on kahdeksan. Metsästykseen ja retkeilyyn tarkoitetut tuotteet ovat laadukkaan tuntuisia ja hintavia.
Yritys ei tuo esille vaatteiden suunnitelijoita kotisivuillaan. Martti Kellokummun mukaan designin on tehnyt hänen edeltäjänsä Sasta:lla Kaisa Valtakari.
Itselläni on mieleinen, kipinöillä ilmastoitu Sastan fleecepusero, joka on ollut jatkuvassa käytössä kohta 30 vuotta. Samassa ajassa parit epämukavat ja toimimattomat Patagoniat ovat lähteneet Konttiin.
Sarkatakki – muotoilu
Roihu on vuoreton kierrätetystä villasta (70%) ja polyesteristä (30%) Virossa valmistettu ”tekninen” takki ulkoiluun. Villa on vanhaa villajätettä, joka on revitty kuiduksi ja sen jälkeen valmistettu uudelleen kankaaksi muiden kuitujen kanssa.
Malli on selkeän yksinkertainen, helma ulottuu takapuolen päälle. Takki on avattava alhaalta autoon istuessa tai helma rynttäytyy syliin.
Hihat ovat huomattavan pitkät, mikä on hyvä asia. Hihansuut ovat leveät, joten rukkasen varsi mahtuu helposti hihan sisälle. Ainainen ongelma hihan ja käsineen kohtaamisesta on ratkaistu oivasti.
Mielenkiintoista on, että yrityksen kotisivuilla takin hihat on kuvattu todellisuutta lyhyemmiksi ja kapeammiksi.
Vuoreton hiha haittaa pukemista ja riisumista, karkea sarka tarttuu paidan hihaan.
Vetoketju on ulkoa suojaamaton, ilman sitä peittävää liparetta – miksipä ei. Ylhäällä on yksi neppari, jolla takin liepeet saa kiinni: kätevä yksityiskohta.
Lipallinen huppu on iso, siten peittävä. Kaulukseton ratkaisu jättää kaulan ja niskan viimalle alttiiksi, vetoketjun ylös vetäminen taas ahdistaa. Sarka on karkeaa, ja ihokosketusta haluaa välttää. Huppu toimii hyvin neulepipon kanssa, hupun sarkapinta taraa pipoon ja kääntyy pään mukana! Huppu ei myöskään rahise korvissa, haittaa kuulemista.
Rintataskut ja kainalon joustopalat sekä kyynärpäiden vahvikkeet palastelevat takkia nykymuodin mukaisesti. Vallitseva trendi ulkoiluvaatteissa – housuissa ja takeissa – on tuoda esille ”teknisyyttä” toiminnallisten osien korostamisella. Onko sitten niin, että kymmenen vuoden päästä takin design näyttää ajasta jääneeltä?
Kainaloissa ja rintataskijen kohdalla ei siis ole sarkaa alla, joten aluksi oudolta tuntuva aistimus on, että kainalot tuntuvat viileiltä – siis säilynevät pidempään kuivana!
Luulen, että tuunaan takkia vielä yksinkertaisemmaksi poistamalla helman kiristysnarujen muovihelat.
Takin sarkakangas on ohutta, joten takin paras käyttöilma lienee pieni pakkanen. Läpihengittävän materiaalin ongelma on sama kuin villapaidan: kuuma tyynellä ja kylmä viimalla. Ehkäpä takki kaipaa kaverikseen repussa kulkevaa ohutta kuoritakkia tuulisiin olosuhteisiin.
Sarkavilla on omaperäinen materiaali nykyaikaisten (lue joutavien) geretextien maailmassa.
Toisaalta hengittävyys lienee materiaalin paran ominaisuus pitkällä retkellä, jossa pysytään koko ajan liikkeellä. Ja liikutaan metsässä, puiden suojassa.
Olen aika innoissani uudesta takista ja tulevasta talvesta. Miten takilla pärjää hiihtoretkellä?
Lyhyen käyttökokemuksen perusteella takki on oiva 5-10 asteen pakkasella, kun kävelen työmatkaa rivakasti ja alla on kauluspaita ja ohut neule.
Lahjaksi saatu takki asettaa paineita saman sortin sarkahousujen hankintaan. Ovat vaan kalliit, 280 €.