Kohti ekosysteemiä: muotoilun kenttä muuttuvassa maailmassa, Design Forum Finland, 2023, 61s.
Arvio
Yritykset eivät ymmärrä muotoilun ilosanomaa ja muotoilijat eivät osaa puhua liiketoimintaa, sanoo Design Forum Finlandin tuore selvitys. Samaa toistettiin jo 1980-luvulla; paljon ei ole muotoilu muuttunut.
Design Forum Finland (DFF) halusi selvittää, millainen on muotoilukentän tilanne nykyään ja teetti kartoituksen muotoilutoimisto Pentagonilla. Tavoitteena oli hahmottaa suomalaisten yleishyödyllisten muotoilualan toimijoiden tekemisiä ja rooleja mahdollisessa tulevassa yhteistyössä. Eli mitä on ja mitä kukin tekee.
Tavoite on hyvä ja tarpeellinen ja selvitys onnistuu kattavasti. Selvitys herättää kiinnostukseni ja ajatuksia, luen sen tarkasti. Suosittelen!
Selvityksessä ei itse asiassa kartoiteta sitä, millainen muotoilun kenttä on, vaan sitä millaisia yleishyödyllisiä julkisrahoitteisia muotoilun toimijoita ja yhdistyksiä on olemassa. Siis niitä, jotka eivät tee muotoilua, vaan hääräävät asiantuntijoina kouluttaen, edistäen, tukien ja tallentaen suomalaista muotoilua.
Korkeakoulut on jätetty kartoituksesta pois, perustellen ratkaisua sillä, että selvitys on tarkoitettu yrityksille, jotka etsivät apua muotoilun hyödyntämiselle omassa toiminnassaan. On kuitenkin vaikea nähdä, miten tämän selvityksen lukeminen kiinnostaisi innovaatioita tuottavien yritysten päättäjiä.
Muotoilukoulutuksen & yritysprojektit saralla tapahtuu paljon myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, periferiassa.
Selvityksen on tehnyt muotoilutoimisto Pentagon, mutta kirjoittajaa ei kerrota. Miksi anonyymi ratkaisu, eikö kukaan ota vastuuta tai kunniaa tekstistä? Millainen asiantuntemus Pentagonilla, joka on nimenomaan ”kentän” toimija, on kartoittaa muotoilun yleishyödyllistä kenttää?
Muotoilupalveluita tarjoava Pentagon tuottaa myös sisältöä DFF:n blogiin, mm. “Miten ostaa muotoilupalveluita?“
Kokonaiskuva puuttuu
Selvitys hahmottaa suomalaisen muotoilun laajenemista aineettomaan suunnitteluun, uusille toimialoille ja entistä aikaisemmille vaiheille innovaatioprosessissa. Seuraavaksi selvitetään kehitystarpeita ja mahdollisuuksia. Lopuksi luetellaan keskeisiä byrokraattisia toimijoita.
Selvitys referoi enimmäkseen Ornamon tekemiä selvityksiä ja kahdeksan ”virkahenkilön” ja yhden kentällä työskentelevän muotoilijan (chief design officer) haastatteluita.
Kirjallisina lähteinä ovat yhdeksän suomalaista raporttia) Ornamo, VTT, SITRA ym.) vuosilta 2018-2023. Lähteistä puuttuvat Finnish Design Academy -hankkeen (2021) kartoitukset muotoilun muutoksesta. Selvitys ei mitenkään viittaa Suomen ulkopuoliseen muotoilutoimintaan. Muotoilun trendit ja muutokset eivät ole kansallista alkuperää, vaan tuontitavaraa ulkomailta.
Muotoilun määritelmä
Selvitys ei lähde määrittelemään muotoilua eikä mitä ja ketä siihen kuuluu, vaan tukeutuu Ornamon ja muiden jo kenties ajasta jääneisiin luokituksiin, täten katsoen peruutuspeiliin.
Korkeakoulujen ja yleishyödyllisten toimijoiden määritykset ja luokitukset ovat tietenkin historiallisesti rakentuneita sosiaalisia konstruktioita, jotka ovat kykenemättömiä kuvaamaan nykytilaa ja katsomaan tulevaa. Kykenemättömyys muotoilun määrittelyyn on sen arvostuksen ja hyödyntämisen ongelmien perussyy. Viestintä muotoilusta on hyödytöntä, jos toimijat eivät itse ymmärrä sitä, mistä on kyse – eivät näe kokonaiskuvaa. Muotoilun yleishyödylliset toimijat – mukaan lukien jälkijättöinen koulutus – elävät ajatusharhassa.
Eräs haastateltava peräänkuuluttaa siirtymistä muotoilun perinteisistä alalajien siiloista (tm, sisustus, vaate ym.) liukuvärjättyyn sateenkaareen. Tämän lisäksi selvitys ehdottaa toiseksi analogiaksi prismaa, jossa muotoilun säteen hajautuvat innovaatiotoiminnan eri funktioiksi: strategiaseen muotoiluun, palvelumuotoiluun ja visuaaliseen suunnitteluun. Tähän vielä lisätään vastuullisuuspuhe ja ilmastoahdistus. Muotoilu nähdään nestemäisenä yleishyödyllisenä kompetenssina, joka pystyy ratkaisemaan kaikki maailman ongelmat, jos vain muotoilijoille ymmärrettäisiin antaa siihen mahdollisuus.
Selvityksen mukaan muotoilu ja liiketoiminta eivät ymmärrä toistensa puhetta. Muotoilijat eivät osaa myydä eivätkä tarvitsijat ostaa muotoilua. Yritysten ja muotoilijoiden kohtaamista pitäisi edistää. Tulee mieleen, että eipä ole paljon asiat muuttuneet siitä, kun itse aloin opiskella muotoilua pian 40 vuotta sitten. Virsi on yhä sama, miksi?
Läpi vuosikymmenten minua on häirinnyt muotoilun kritiikitön edistämispuhe, joka on tylsää ja vailla uskottavuutta. ”Ostakaa lisää muotoilua ja yrityksenne menestyy”. Tämän myös selvitys nostaa haasteeksi: muotoilualan kieli ja sanoitukset eivät pysy muutoksen mukana (s. 20).
Ratkaisuksi ehdotetaan tarinallistamista, visualisointia ja esimerkkitapauksia. Muotoilukentän tulee yhtenäistää muotoilun vaikuttavuuden esilletuomista. Kohtaamisia ja keskustelua kaivataan. ”Alalla on rakentavan kritiikin tarve, koska koko ala perustuu kehittämiseen, keskusteluihin ja iteraatioon”, sanoo eräs haastateltava.
Muotoilutyön mahdollisuudet
Jos muotoilun kenttä vaikuttaa nyt epäselvältä, selvitys kiihdyttää vauhtia pohtiessaan muotoilutyön nousevia mahdollisuuksia. Uusia muotisanoja (buzzwords) ovat kestävä ja elämäkeskeinen muotoilu, liiketoiminta- ja kulttuurimuotoilu, inklusiivinen muotoilu, digitaalinen muotoilu, yhteiskunnallinen muotoilu, siirtymämuotoilu (transition design) ja keinoälyn hyödyntäminen.
Ergonomia, design management, strateginen muotoilu, käyttäjälähtöisyys, empatia ja osallistaminen ovat niin passé.
Viimekeväinen havahtuminen tekoälyn tulemiseen ei ole oikein kerennyt mukaan selvitykseen. Selvitys puhuu keinoälystä, joka saa Googlessa 18.000 tulosta. Tekoäly saa vajaat 5 miljoonaa.
Tarvitaan lisää selvityksiä!
Design Forum Finland esittää selvityksen toimivan mahdollisena pohjana jatkoselvityksille ja tutkimuksellekin. Esimerkiksi inhouse-muotoilun (muotoilija toimii yrityksen palkansaajana) osuus on noussut, mutta kokonaiskuvaa tilanteesta ei ole kellään. Mitä muotoilijat tekevät, mikä on heidän asemansa ja taustansa?
Laajemmin, selvitys / tutkimus varsinaisesta muotoilun ”kentästä” olisi luonteva seuraava isompi hanke. Määrällinen tutkimus antaa numeerista tietoa siitä, mitä on helppo mitata. Peräänkuuluttaisin tämän lisäksi laadullista tutkimusta muotoilijoiden työnkuvista, asemista, ajatuksista ja elämänvalinnoista. Millä tavoin muotoilija käytännössä tuo yritykselle lisäarvoa?
Suomalainen muotoilu on tietenkin kansainvälisen vaikutuksen alainen. Muotisanat – niin johtamispuheessa kuin muotoilupuheessa – tulevat ulkomailta. Muotoilutoiminta sinällään ei mitenkään eroa eri maissa; perustyö sinänsä on samaa ja muotoilijan on helppo vaihtaa maata.
Oletan, että kentän muotoilijat eivät seuraa muotoilututkimuksen keskustelua, vaan saavat vaikutteensa – muotisanansa – toisen käden tietona ulkomaisilta muotoilutoimijoilta (esim. Ideo) ja medialta, usein vuosien viiveellä. Suomalaiset tutkijat voisivat yleistajuistaa ajankohtaista muotoilukeskustelua ja tuoda kriittisen ja diskursiivisen näkemyksen tarjolle suomalaisen muotoilun kentälle.
Olen hiljalleen alkanut epäillä, että muotoiluskenellä ei ole vaatteita, tai on vähänlaisesti. Muotoilu itse näkee olevansa se varsinainen innovaation draiveri – muutoksen keskipiste. Muotoilupuhe ei ymmärrä muotoilun roolia ja asemaa osana innovaatiotoimintaa ja sitä, miten muut osapuolet – asiakkaat, johtajat, insinöörit, tutkijat – näkevät muotoilun tuoman lisäarvon.
Muotoilun määritelmä voi olla mahdoton kiteyttää, mutta yritettävä olisi. Muuten muotoilupuhe jää lillumaan nestemäiseen sotkuun. Miten tätä ongelmaa voisi lähestyä muotoilijamaisesti? Voisiko ongelman kehystää jollain muulla tavalla?
—
Kirjoittaja toimii muotoilun yliopettajana Savonia-ammattikorkeakoulussa, hallitusjäsenenä Ornamo ry:ssä ja muotoilukriitikkona Aatepaja-blogissa.