Muotoilusta on tullut hokema!
Muotoilu-sanalla on nyt hyvä klangi, koska eri alojen konsultit nimeävät itsensä muotoilijoiksi.
- yhteiskuntamuotoilija
- yrityskulttuurimuotoilija
- liiketoimintamuotoilija
- vuorovaikutusmuotoilija
- tunnelmamuotoilija
- oppimismuotoilija
- jne.
Muotoilijan titteli ei ole suojattu, kuka tahansa voi nimetä itsensä designeriksi. Muotoilija on samalla tavalla epäammatti, kuten opettaja tai toimittaja; valemuotoiloja on siis mahdottomuus.
Miksi juuri nyt halutaan olla muotoilijoita? Onko syytä olla huolissaan siitä, että muotoilua hoetaan yhä laajemmin?
Muotoilu on ilmiönä tai käsitteenä nyt selvästi nousussa. Taustalla on muotoiluajattelun ja erityisesti palvelumuotoilun trendikäs eteneminen konsulttipuheessa ja organisaatiojargonissa. Muotoilu on muotia.
Muotoilu koetaan jonain uutena virkistävänä lähestymistapana suhteessa vallitsevaan positivistis-managerialistiseen ajatteluun nähden. Muotoilija on vähän kultturelli, mutta ei kuitenkaan taiteilija. Suunnittelija on niin 1980-lukulainen. Innovaatio on jo sanana pannassa, loppuun kulunut. Raha on tietenkin tärkein motiivi: muotoilu siis myy.
Muotoilu on samalla sopivan epämääräinen käsite, sen alla voi touhuta miltei mitä vaan.
Arkkitehdit (SAFA) ja sisustusarkkitehdit (SIO) yrittävät suojautua em. lisätitteleillä kaiken maailman amatöörien kilpailua vastaan. Teolliset muotoilijat (TKO) luovuttivat ja muuttivat itsensä intressiryhmäksi. Ryhmän viimeisessä kokouksessa, minun lisäksi, kaikki (2) osallistujat olivat – palvelumuotoilijoita!
Uhkaako muotoilija-titteliä arvon aleneminen sitten, kun tämä muoti on ohi? Konsultit lentävät seuraavaan käsitteelliseen kukkaan