Nyt opiskelunsa aloittaneet muotoilijat jäänevät eläkkeelle joskus vuonna 2070. He opiskelevat vielä muutaman vuoden ja sitten työskentelevät vajaat viisikymmentä vuotta.
Opiskelijoita voi onnitella alan valinnasta. Tekemistä riittää. Aikaisemmat ikäluokat ovat innovoineet maailman tuhon partaalle – tai näkökulmasta riippuen – ennennäkemättömään hyvinvointiin. Uuden ikäpolven tehtäväksi jää maailman pelastaminen.
Ekologisen muotoilun edelläkävijän Victor Papanekin mukaan muotoilijan ammatti on toiseksi haitallisin (markkinointimiehen jälkeen). Toisaalta, jos niin halutaan, myös muotoilijan vaikutusmahdollisuudet kestävän elämäntavan kehittämisessä ovat merkittävät.
Muotoilu on helppo nähdä merkityksellisenä työnä, samoin työnä jossa on mahdollista ”toteuttaa itseään” Maslovin tarvehierarkian mukaisesti. Ehkä vain vapaan taiteilijan työ mahdollistaa vapaamman itseilmaisun.
Muotoilua on kaikkialla: tuotteissa, ympäristössä ja palveluissa. Muotoilijan on helppo liikkua horisontaalisesti toimialalta toiselle – sisustuksesta palveluihin, vaatteista – koruihin. Ammatti-identiteetin ytimessä on suunnittelu, mutta vertikaalinen liikkuvuus mahdollistaa työn muotoilun johtajana, opettajana, tutkijana, virkamiehenä tai yrittäjänä.
Mielipidevaikuttajat ovat yksimielisiä siitä, että automatisaatio ja robotit eivät heti uhkaa muotoilijan työllisyyttä. Kulttuuristen arvojen materialisointi on robotille vaikea tehtävä.
Kuitenkin, jos työsi sisältää toistoa, on sen voi antaa robotin tehtäväksi. Piirustusten teko, 3D-mallintaminen ja mallien printtaus ovat robottien hommia. Koodaus automatisoidaan ensimmäiseksi.
Myös jos pystyt tekemään työsi yksin ja etänä, tulevaisuudessa sen voi aivan hyvin tehdä joku vähemmän palkkaa saava muotoilija maailman toisella puolella. Kielenkääntöohjelmien kehittymisen myötä asiakkaasi saa suunnittelutyön halvemmalla – kommunikoiden selvällä Suomen kielellä.
Muotoilijan kannattaa siis huolehtia siitä, että hänen työnsä on tehtävä samassa huoneessa kollegoiden, asiakkaan tai käyttäjien kanssa.
Muotoiluopiskelijalla on siis vajaat viisikymmentä vuotta merkityksellistä työtä edessä. Se on mahtava vaikutusmahdollisuus! Mitä tulevaisuuden muotoilijan tulisi osata?
Ajatus, että joku osaisi kertoa, mitä osaamista muotoilija tarvitsee tulevaisuudessa, tuntuu hassulta. Pitää osata muotoilla, tietenkin, mutta mitä se tarkoittaa?
Ajatus, että me muotoilun kouluttajat osaisimme kertoa, mitä nuoren kannattaisi opiskella tulevaisuutta varten, tuntuu yhtä hassulta.
Muotoilun kenttä, yritysten muotoilijat ja heidän esimiehensä eivät myöskään osaa sitä kertoa.
Kuopion malli
Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilun koulutusohjelma SADE (Savonia School of Design) luopuu uudessa opinto-ohjelmassaan siitä ajatuksesta, että jokin tietty opintojaksojen kokoelma toimisi opiskelijan tukena tulevaisuudessa. Ennalta määrättyjen opintoputkien, muotoilun pääaineiden, sijasta opiskelijalle tarjotaan yritysprojekteja eri toimialoilta.
Toisen ja kolmannen opintovuoden aikana muotoilun opiskelija valitsee tarjolla olevista yritysprojekteista 10-12 mielestä, joihin hän osallistuu. Siinä kaikki. Erilaisia mahdollisia valittavia kombinaatioita on 62.281, jos laskin oikein.
Vastuu opintojen sisällöistä on siis siirretty opiskelijalle. Opiskelija tekee näitä valintoja miltei koko opintojensa ajan. Lopulta hän valitsee myös harjoittelupaikkansa ja opinnäytteensä aihepiirin. Oman merkityksellisen ammatillisen polun löytäminen voi kestää koko opintojen ajan. Oletuksena on, että jatkuva muotoilijan identiteetin rakentaminen kokeilujen (projektien) kautta tapahtuu myöhäisen erikoitumisen kautta. Täten opiskelija välttää liian aikaisen optimoinnin ja erikoistumisen ongelman: mistä tiedän, että valitsin oikein? Kävinkö läpi tarpeeksi vaihtoehtoja?
Opiskelijankaan ei tarvitse osata ennustaa sitä, mitä osaamista hänen kannattaisi kerryttää tulevaisuutta varten. Hän joutuu, kuitenkin, pohtimaan sitä, mitä kaikkea muuta hän haluaisi tehdä ja osata, pohjautuen omiin toiveisiinsa ja arvoihinsa, mutta toisaalta ilmaantuviin mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin.
Oman polku löytyy kokeilemalla. Oma ammatti-identiteetti ja ymmärrys omasta paikasta maailmassa syntyy tekemisen kautta.
Muotoilun opettajan tehtävänä on yritysprojektien hankkiminen ja toteuttaminen opiskelijoiden kanssa. Hänen ”akateemisena” vapautenaan on lähestyä itselleen kiinnostavia yrityksiä projektiyhteistyön merkeissä. Tämä vapaus tehdä projekteja itseään kiinnostavien yritysten kanssa on muotoiluopettajan taiteellista työtä – design managerin roolissa. Täten opettajalla on ”oma nahka pelissä” (Taleb 2019). Opettaja ja muotoilun opiskelijat heittäytyvät yhdessä ratkaisemaan ongelmaa, josta he eivät tiedä miten se ratkaistaan.
SADEn tarjolla olevien projektien valikoimaan vaikuttavat myös yritykset, tietenkin. Mitkä yritykset haluavat antaa meille tuotekehitysongelman ratkaistavaksi tai strategisen mahdollisuuden tutkittavaksi?
Projektien kokoelma (opintosuunnitelman sisältö) kehittyy markkinalähtöisen negatiivisen kehittymisen mekanismin (Taleb 2019) kautta. Jos johonkin projektiin ei saada yritystä tai kiinnostuneita opiskelijoita, se näivettyy ja poistuu tarjonnasta, etenkin jos ketään opettajista ei sen vetäminen kiinnosta. Niinpä jäljelle jäävät projektit ovat sitä kiinnostavampia.
Ajan kuluessa projekteista koostuva opinto-ohjelma muovautuu automaattisesti sellaiseksi, että se kiinnostaa sekä opiskelijoita, opettajia ja yrityksiä – tarjoten siten parhaan mahdollisen ammattiosaamisen kehittämisen ympäristön työelämää varten – ilman että kukaan sitä on ”suunnitellut”.
Hyvässä projektissa kumppanina on yritys, joka toimii muotoilun kentällä: suunnittelee ja valmistaa tuotetta tai tuottaa palvelua. Parhaimmillaan yrityksen omat muotoilijat osallistuvat projektiin ohjaten suunnittelun sisällöllistä osuutta. Opiskelijalla on siis 10-12 mahdollisuutta opintojensa aikana tavata ammatissa toimiva muotoilija, tuotekehittäjä tai yrittäjä. Opiskelija saa projekteista myös näyttävää sisältöä omaan portfolioonsa.
Samalla opiskelija voi neuvotella kesätyöstä, harjoittelupaikasta tai opinnäytetyön tekemisestä yrityksen kanssa.
Opettajan tulee astua syrjään oppimisen keskiöstä ja antaa opiskelijoiden vaikuttaa siihen, miten yrityksen kanssa toimitaan. Opiskelijat osallistuvat toimeksiannon määrittelyyn. Samalla he vaikuttavat siihen, mitä projektissa opitaan. Huomattavaa mallissa on se, että opiskelijoiden tehtävät projektissa saattavat vaihdella, ja siten he oppivat eri asioita.
Opiskelija saa palautetta muilta opiskelijoilta, opettajalta ja asiakkaalta useita kertoja projektin edetessä. Palautteessa arvioidaan sitä, miten opiskelija on omalla toiminnallaan edistänyt projektin etenemistä, miten hän itse on muuttanut ajatuksiaan projektin aikana, miten hyvää muotoilua (design) hän on tuottanut sekä mitä toimialalla tarvittavia spesifejä taitoja hän on oppinut projektin aikana.
Yritysprojekti on niin työelämälähtöinen kuin opintojakso voi olla ilman, että tehdään palkallista työtä. Vaikka ideana on jäljitellä työelämän ja muotoilun kentän käytäntöjä, projekti pidättää itsellään oikeuden määritellä tehtävät ja menetelmät siten, että opiskelijan kokemus tekemisestä ja oppimisesta on positiivinen.
Tulevaisuudessa (muotoilu)työ on oppimista. Yhä useammin ratkaistaviksi tulevat ongelmat ovat sellaisia, joita emme ole ennen kohdanneet ja joita emme vielä osaa ratkaista. Tulevaisuuden muotoilutyö siis muistuttaa tilannetta opintoprojektin alussa: ”mikä tämä juttu oikein on ja mitä meidän pitäisi nyt tehdä?”
LÄHTEET
Maslow, A. 1943. A Theory of Human Motivation. Psychological Review, nro 50(4), s. 370–396. http://psychclassics.yorku.ca/Maslow/motivation.htm
Papanek, V. 1970. Turhaa vai tarpeellista. Helsinki: Otava.
Taleb, N. 2018. Oma nahka pelissä: arkielämän piilotetut epäsymmetriat. Terra Cognita.
IK