KGP yritti vallata Suomen sisältäpäin järjestöjen kautta. Sen ohjailemat taistolaiset pyrkivät vallankumoukseen 1970-luvulla oman ”alma materini”, Taideteollisen korkeakoulun kautta.
Vau, enpä ollut perillä asioista opiskellessani teollista muotoilua vuosina 1985-1990.
Muistelmat
Antti Hassi: Hassin paperi. Taideteollisen korkeakoulun historiaa vuosilta 1958-1983. Omakustanne. 107 s.
Kuinka jännittäviä korkeakoulujen hallintakiistat voivat oikein olla?
On tässä kiistassa on mukana yksi tappouhkauskin.
Professori Antti Hassin postuumisti julkaistu katkera tilitys vuosista 1971-1983 ehkä antaa selitystä osaltaan siihen, miksi omien opintojeni aikainen ilmapiiri ja opetus muistuu – näin jälkikäteen – vaihtelevan laatuisena, eikä ainakaan jännittävänä.
Ehkä TAIK oli vasta toipumassa 80-luvun lopussa, Torsten Laakson ja Yrjö Sotamaan rehtoriaikoina.
Teollisen muotoilun laitoksesta hyviä muistoja minulla on Heikki Metsä-Ketelän, Jorma Pitkosen, Hannu Kähösen ja Eero Miettisen kursseilta.
Raimo Nikkanen värväsi minut pitämään esitystekniikan kurssia, kun olin vielä neljännen vuoden opiskelija. ”Koskaan en ole tässä talossa nähnyt näin tarkkaa kurssisuunnitelmaa”, kommentoi Nikkanen kahden sivun luonnostani kurssista.
Hassin paperin pohjalta on hyvä lähteä lukemaan kirjahyllyssäni lojunutta TAIKin 130-vuotishistoriaa Ateneum maskerad (1999), jota Hassi kritisoi tilityksessään.
Subjektiivinen tilitys
Kuten Kalevi Kivistö (entinen opetusministeri) omassa arviossaan sanoo, Hassin teksti ”on värikäs kuvaus ja vahvasti subjektiivinen, eikä se sitä peittelekään. Siinä puhutaan monessa yhteydessä vihaamisesta: hän itse vihasi milloin ketäkin”.
Kähinät työssä aiheuttivat lopulta avioeronkin. Hassi alkoi keräämään dokumentteja, kun vaimo (entinen opiskelijansa) ei tahtonut uskoa mitä Hassi kotona kertoi vaimon entisistä opiskelukavereista.
Hassin mukaan suomalaisen muotoilun menestystä pohjustaneen Taideteollisen opiston, ”Atskin” henki syntyi pitkälti talon ahtaudesta. Eri osastojen oppilaat tunsivat toisensa. ”Varsinainen ammatti opittiin vasta työelämässä, eikä sillä ollut kovin suurta merkitystä, miltä osastolta valmistui”.
Roistoja ja sankareita
Kirjassa Hassi kuvaa aikansa muotoiluvaikuttajia ja -opettajia. Tapio Wirkkalakin saa oman osuutensa. Eniten hän haukkuu Severi Parkoa, Jouko Koskista ja Lasse Lyytikäistä, Antti Nurmesniemeäkin.
Sankareita ovat Hassin lisäksi Ritva Niiniluoto ja Yrjö Kukkapuro.
Hassi epäili myös sitä, että jopa opiskelijavalintoja uhkaa puolueellisuus.
Taistolaiset aloittivat uusien opiskelijoiden käännytyksen jo pyrkijöille järjestetyissä juhlissa. Minä en enää 1983–1985, kolme kertaa pyrittyäni, päässyt tällaisiin juhliin.
Kirjassa esiintyy yli 400 ihmistä henkilöluettelon mukaan.
Hassin paperi on kustannustoimittamaton subjektiivinen ja katkera kuolemanjälkeinen tilitys, mutta sen perusjuoni siitä, miten sankarikertoja rohkeasti ja suoraselkäisesti taistelee TAIKista korkeakoulun, perustaa Muotoiluinstituutin ja pelastaa Suomen KGP:n vallan alta, on jännittävä. Etenkin jos on itse opiskellut tai työskennellyt TAIKissa ja tuntee tarinan roistoja ja sankareita.
Hassin paperista on useita hyviä arvosteluja:
Kalevi Kivistö: Taistolaishegemonia sai vauhtia korkeakoulun hallintakiistoista
Mai Allo: Dokumentti Taideteollisen korkeakoulun taistolaiskuohunnasta
Miska Rantanen: Professori kirjoitti harvinaisen suorapuheisen todistuksen siitä, millaista oli saada vastaansa opiskelijaradikaalit 1970-luvulla: ”Vieläkin näin tätä kirjoittaessani painajaisunia ja naamani rypistyi” (HS:n maksumuuri).