Myrsky kahvikupissa, Osa II

Viimein sain kaksi kahvikuppia nähtäväksi rinnakkain ja hypisteltäväksi: keraamikko Johanna Ojasen suunnittelema ja valmistama muki sekä Iittalan uuden Play-sarjan muki, jonka on muotoillut teollinen muotoilija Aleksi Kuokka Aivan-muotoilutoimistosta.

Iittala lähetti minulle näytteeksi muutamia Play-sarjan tuotteita: mukeja, pari isoa kulhoa, pieniä kulhoja, minikulhoja ja pari lautasta. Vaimoni ihastui niihin varauksetta, eli joudumme nyt ostamaan lisää Play-astioita, jotta saamme käyttökelpoisen astiaston. Sekalainen kokoelma Teema-sarjan astioita lähti mökille.

Lopulta sain myös yhden Ojasen mukin. Olen myös hänen tilausjonossaan neljän mukin tilauksella.

Mukikohu laimeni pian

Mukikohu hälveni kokonaan parissa viikossa, kun mitään uutta ei tullut esille. Viimeisenä mediana kohussa oli Kulttuuriykkönen. Ornamo toi esille omaa työtään muotoilun käytäntöjen ja muotoilijan oikeuksien edistämisessä.

Iittala ei ole tuonut tekijänoikeusasiantuntijoitaan esille. Aallon muotoilun ja markkinoinnin professorit ovat hiljaa. Oletettavasti Ojanen ei ole menossa markkinaoikeuteen. Ainoan asiallisen analyysin mukien samankaltaisuuksista ja eroista on somessa (fb) esittänyt teollinen muotoilija Risto Pentikäinen.

IPRinfo-lehden Heidi Härkönen kirjoitti ansiokkaasti aiheesta oikeudellisesta näkäkulmasta.

Mukikohu olisi kuitenkin hyvä saada päätökseen. Kysymyshän oli siitä, ovatko mukin liian samanlaisia. Asia on toki pieni maailman nykyisissä muutoksissa, mutta tämän tapauksen kautta voi käsitellä muotoilun keskeisiä ulottuvuuksia yleisellä tasolla: miten lähelle jo olemassa olevaa voi oman muotoilun viedä? Pitääkö muotoilijan tuntea kaikki, mitä on ennen tehty? Mistä muoto tulee?

Muki paradigmana

Välttäisin tässä yhteydessä sanaa kopio, joka tarkoittaa sitä, että joku toistaa aikaisemman muodon tai idean hyötymistarkoituksessa, sellaisenaan tai muunnellen. Olen vakuuttunut – nähtyäni muotoilija Kuokan kuvauksen prosessista ja kuvia luonnoksista ja prototyypeistä – että hän on päätynyt kahvimukien rajallisessa paradigmassa (Wake 2000, 49) samantyyppiseen formaaliseen ratkaisuun kuin Ojanen ja lukemattomat muut aikaisemmin. Ajatus kopioinnista ei vain tunnu mielekkäältä, miksi joku niin tekisi, kun voi tehdä oman jäljen maailmaan?

Mukien maailma on rajallinen; tuotteessa osia on kaksi – kuppi ja kahva. Mukien alaparadigmoja löytyy Kettusten astiakaapista neljä: perinteinen, sylinteri ja kartio. Neljäs on avautuva, kaarevasivuinen, isolla pohjan pyöristyksellä (Play ja Ojanen).

Samaa – erilaista

Molemmat mukit ovat tilavia (Play 0,35 ja Ojanen 0,25 l) ja mittasuhteiltaan leveitä, Ojasen mukin ollessa suhteessa leveämpi ja matalampi. Aukeaminen (päästö) on samaa luokkaa. Sivulinja on kaareva; Ojasen mukin reunan taittuessa aavistuksen ulospäin. Pohjan pyöristys näyttää samankaltaiselta.

Mukien korvat; niiden koko, muoto, sijainti ja poikkileikkaus ovat erilaiset.

Molemmat mukit sopivat hyvin kahvin, teen, murojen ja jugurtin nauttimiseen. Leveys tuo molemmille vipuvartta täytettynä, ja pyöreä ja soikea yhden sormen korva antaa huonon otteen: vedä etusormella, tue peukalolla ja polta keskisormi mukin kyljessä.

Play-muki tuntuu suhteessa jykevämmältä, painavammalta isomman koon huomioidenkin, Ojasen muki keveämmältä materiaalilta. Ojasen mukissa on käsityön tuntu (lasitteen virheet, korvan vinous).

Olennaista lienee se, sekoittaako kuluttaja nämä kaksi mukia toisiinsa. Mitä luulet?

Mitä tästä opimme

Mielenkiintoni tätä tapausta kohtaan väsähti, kun sain mukit nähtäväkseni. Kupit ovat sen verran erilaisia, että koko kohu tuntuu vähän turhalta. En oikein enää osaa sanoa tästä mitään. Aikaisempi blogijuttuni Myrsky kahvikupissa löytyy tästä.

Monet toiminnalliset form-follows-function-tuotteet muistuttavat niin toisiaan, että asiantuntijakin on vaikea niitä erottaa toisistaan: matkapuhelimet, silmälasit, kauluspaidat, rakentajapuukot, c-segmentin perheautot, matkustajalentokoneet jne. Omaperäinen ja ennennäkemätön muoto on radikaalien innovaatioiden ja funktionaalisilta vaatimuksiltaan vähäisempien tuotteiden etuoikeus.

Muotoiluprosessin näkökulmasta on kiinnostavaa, mistä uusi idea tai muoto tulee. Muotoilijan soisi tiedostavan, kenen harteilla hän seisoo. John Mauricellon mukaan ei kannattaisia kopioda Applea, vaan mennä itse Applen > Braunin > Bauhausin > neuvostoliittolaisen avangarden ja Art&Craft-liikkeen juurille, ja hakea vaikutteet matkalta. Video alla on 12 minuuttia, suosittelen!

Lopuksi

Tästä ”analyysista” tuli tynkä, koska nähtyäni molemmat mukit yhtä aikaa, mielenkiintoni niiden erilaisuuteen ja samankaltaisuuteen lässähti. Koko jupakka on ollut somen dopamiinia tuottavien mekanismien, muotoiluvaikuttajien huonon medianlukutaidon, harkitsemattomien tuomioiden julistamisen, teollisen tuotekehityksen prosessin tuntemisen vaillinaisuuden, loogisen ajattelun virheiden ja epäasiallisen keskustelun esimerkki, josta omalta osaltani haluan päästä nyt eroon.

Jatkossa mietin tarkemmin, ennen kuin lähden somessa mielipiteitäni esittämään.

Jupakka on kuitenkin nostanut esille mielenkiintoa IPR-asioihin, muotoilun inspiraation lähteisiin ja tuotesuunnittelun käytäntöihin. Osallistun mielelläni näihin keskusteluihin. Lisäksi, nyt kun Kettusilla alkaa olla uusia astioita, minua kiinnostaisi kirjoittaa muotoiluarvio Play-tuotesarjasta; sen strategisista valinnoista, estetiikasta ja käyttöominaisuuksista. Ojasen tuotanto asettuu eri toimialalle, kuin missä minun intressini ovat.

Lähteet: Wake, W. (2000) Design paradigms: A sourcebook for creative visualization. John Wiley & Sons.