91-vuotiaan Vuokko Nurmesniemen muistelmat etenevät lapsuuden, opiskelun, Marimekon ajan, omaa nimeä kantavan Vuokko-yrityksen nousun ja konkurssin kautta nykypäivän tunnustuksiin ja laajaan ”yleisön hyväksyntään, asiakkaiden hyväksyntään ja valtiovallan tunnustukseen”.
Muistelmat
Jutta Ylä-Mononen: Vuokko, Siltala, 314 s.
Muistelun rinnalla, opiskeluajoista lähtien, kulkee aviopuoliso, sisustusarkkitehti Antti Nurmesniemi.
Vaatetussuunnittelijana tunnettu Vuokko Nurmesniemi oli koulutukseltaan keraamikko, joka oli kuitenkin opiskellut kaavaoppia. Hän tekeekin itse pesäeroa 1950-luvun muotimaailmaan: hän on muotoilija! Selvästi tämä poikkialainen lähestyminen on Nurmesniemen kohdalla ollut hedelmällinen.
Kirjassa nousee esille Nurmesniemien vahva verkostoituminen. Muistelmat ovat luettelo siitä ketä ihmisiä Nurmesniemet ovat tavanneet ja miten tapaamiset ovat vaikuttaneet uran etenemiseen.
Toinen hyvin esille tuleva asia ovat saadut palkinnot, nimitykset ja huomiot. Ne ovat tärkeitä. Yhdeksänkymppisenä Vuokko Nurmesniemi voi jo sanoa olevansa Marimekon menestyksen takana.
Muotoilijasta yrittäjäksi
Kirjan mielenkiintoisinta antia on Nurmesniemen näkökulma hänen aikaansa Marimekon palveluksessa (ja lähtö Marimekosta!) sekä Nurmesniemen oman yrityksen nousu 120 työntekijän yritykseksi ja lopulta suomalaista vaatetusteollisuutta ennakoinut konkurssi 1988. Konkurssi tuli täytenä yllätyksenä muotoilijalle.
Muotoilijan siirtyminen tuottaja / yrittäjäksi vaatisi identiteetin muutoksen; luopumisen muotoilijuudesta.
Jäin kaipaamaan kuvausta Nurmesniemen luovasta prosessista. Ymmärrän tietenkin, että muistelmat eivät ole kuvaus luovasta prosessista, se vaatinee oman kirjansa. Olisin mielelläni lukenut enemmän myös rahasta. Luovuus ja raha!
Kirja on mielenkiintoinen ja arvokas ajankuvaus, erityisesti 1950-luvun aineellisesta ympäristöstä muotoilijan silmin nähtynä. Kirjasta saa lukea niin monista tuotteista ja kuoseista, että lukija alkaa kaipaamaan enemmän kuvia mukaan. Siten yllättäen eteen tuleva kuvaliite Nurmesniemen Marimekolle suunnittelemista kuoseista sivuilla 142–147 vakuuttaa lukemaan kirjan loppuun.