”Miksi teollinen muotoilu ei kiinnosta nykynuoria”, parahtaa fasebookissa muotoilun opettaja, jolla on pitkä kokemus koneiden muotoilusta. ”Miten saadaan alasta kiinnostava”?
Teollisen muotoilun opinnot eivät ole viime vuosina vetäneet kovin hyvin hakijoita. Faktaa hakijamääristä löytyy Ylen yhteishakukoneesta. Korkeakoulujen hakukohteet eivät ole aivan suoraan vertailtavissa; Aallossa ja Savoniassa haetaan muotoiluun yleensä, ei suoraan teolliseen muotoiluun.
Tavaroihin ja laitteisiin kohdistuva teollinen muotoilu on tullut 50 vuoden ikään. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana industrial design on imenyt itseensä johtamista, strategiaa, käyttäjälähtöisyyttä, osallistamista ja palveluiden muotoilua. Viimeisin villitys on design thinking, muotoiluajattelu.
Siinä missä arkkitehdit suunnittelevat rakennuksia, sisustusarkkitehdit sisustuksia, vaatetusmuotoilijat vaatteita, teolliset muotoilijat hoitavat kaiken muun, mitä muotoiltavissa on: esineet, välineet, ympäristöt, palvelut, organisaatiot ja vielä muutamat muut ”häijyt ongelmat”. Kentälle tulee aivan uudenlaisia ammatti-identiteettejä omaavia toimijoita.
Juuri sen takia, että teollisen muotoilun kohteet ovat niin moninaiset, on sen koulutus kohdistunut strategiaan, menetelmiin, prosesseihin ja käyttäjän kokemukseen, toimialakohtaisen nippelitiedon sijasta. Siksi teollisen muotoilun koulutuksen saaneet ovat potentiaalisia kandidaatteja nousemaan arvoketjussa ylöspäin. Tämä tarkoittaa vikkelää (nimble: Wes O’Haire) ajattelun hallitsemista sekä talouden, rahoituksen ja myynnin osaamista.
Samalla kun muotoilu laajene uusille toimialoille ja laajentaa tuotekehitysprosessiin osallistumista sekä alkupäästä, että loppupäästä, unohtamatta liiketoiminnan muotoilua, teollisen muotoilun ydin – fyysisten tuotteiden suunnittelu – on menettänyt näkyvyytensä ja hohtonsa. Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi tavaraa?
Ihmisen yhteys materiaan ei kuitenkaan häviä tulevaisuudessa. Jonkun pitää muotoilla tulevaisuuden robotit ja automaattiset koneet.
Teollisten muotoilijoiden intressiryhmä TKO (Ornamo) pohtii nahkansa luomista uudeksi. Miten Ornamosta vois tulla kotipesä uuden identiteetin omaaville muotoilijoille? Miten saada aktiivisia jäseniä? Miten yhdistää historia, nykyisyys ja tulevaisuus, avaten yhteisöä uusille jäsenille?
Buchananin (2001) malli voisi tarjota rakenteen koko Ornamon uudelleenjärjestämiseksi.
Buchananin ensimmäinen aste vastaisi käyttöliittymien, viestinnän ja graafisen muotoilun, ja laajemmin kaksiulotteisen suunnittelun tehtävät.
Toinen aste liittyisi materiaalisen maailman muokkaamisen. Palvelumuotoilu sijoittuisi kolmenteen kategoriaan, toiminnan muotoiluun. Neljäs voisi liittyä edellä mainittujen asteiden johtamiseen, organisaation muotoiluun ja laajoihin sosiaalisiin ja poliittisiin yhtyksiin: ajatusten, arvojen ja elämäntapojen muotoiluun.
Teollisen muotoilun identiteettituskailu on sidoksissa kansainväliseen keskusteluun siitä mikä on industrial designin tulevaisuus. Muotoiluajattelun ja palvelumuotoilun suosio, muotoilun toimialan laajeneminen, muotoilulähtöisten strart-uppien esiinmarssi, tekoälyn ja koneoppimisen vaikutus muotoilun tekemiseen vaativat teollisen muotoilun identiteetin uudelleen ajatettelua.
Selkeä muotoilijan identiteetin kuvaus parantaa ammatin houkuttelevuutta.
Lähteet:
Richard Buchanan, “Design Research
and the New Learning,” Design Issues
17, no. 4 (Autumn 2001): 3–23.