Miksi liittyä Ornamoon?
Ornamo on 1911 perustettu muotoilualan asiantuntijajärjestö. Nimi on esperantoa ja tarkoittaa koristetta, mikä on hauska paradoksi, koska suomalainen muotoilu mielletään sangen koristeettomaksi.
Arvostamani kollega – konkarimuotoilija ja yrittäjä – kysyi, että kun nyt olet hallituksessa, voisit valistaa meitä ornamottomia, miksi siihen kannattaisi kuulua.
Yritän vastata.
Kokenut muotoiluyrittäjä ei ehkä saa mitään ”hyötyä” siitä, että kuuluu muotoilun yhdistykseen.
Hän on kuitenkin todennäköisesti jo hyötynyt Ornamon toiminnasta opiskelualan valintaa tehdessä, opiskellessa ja aloittaessaan yritystoimintaansa.
Ornamo (lue Ornamon jäsenet) ja suomalainen muotoilu hyötyisivät kyllä, jos hän toisi aktiivisesti oman energiansa, osaamisensa ja verkostonsa yhdistyksen toiminnan tueksi. Pelkkä kannattaminenkin jäsenmaksun muodossa olisi jo jotain.
Muotoilija pystyy Ornamossa vaikuttamaan haluamiinsa asioihin, esimerkiksi muotoilun esille tulemiseen. Oppiminen, yhteisöllisyys, verkostoituminen ja kiinnostava tekeminen voisivat olla syitä jäsenyyteen. Tai pelkkä kannattaminen.
Itse erosin Ornamosta 1990-luvun lopulla, kun muutin Rovaniemelle ja koin jääväni Helsinki-keskeisestä porukasta syrjään. Liityin uudelleen noin kymmenen vuoden jälkeen, jotta pysyisin selvillä siitä, mitä tapahtuu muotoilussa ja minne se on menossa. Nyt yhdistyksen hallituksen jäsenenä voin tuoda oman kontribuutioni suomalaiseen muotoilun keskusteluun.
Moni teollinen muotoilija työskentelee insinöörivaltaisessa organisaatiossa. Omaa identiteettiä kannatteleva yhteys muotoilijakollegoihin voi olla rapautunut.
Kuva: Ornamon strategia -kiteytys
Ornamon tulee osallistua muotoilijuuden uudelleen määrittelyyn ja tarjota kotisatama uusille ilmaantuville muotoilun ammattilaisille, joita voi olla palvelumuotoilijoiden lisäksi, vaikka lakimuotoilijat, terveysmuotoilijat, liiketoiminnan muotoilijat ja tulevaisuusmuotoilijat. Muotoilu-sanalla on nyt hyvä klangi, ja monet haluavat tehdä asioita muotoilijamaisesti.
Erään arvion mukaan Suomessa työskentelee noin 11.000–13.000 muotoilijaa. Ornamoon kuuluu nyt noin 2.800 muotoilijaa, sisustusarkkitehtia, taiteilijaa tai käsityöläistä. Lapin yliopiston ja Aalto-yliopiston lisäksi seitsemän ammattikorkeakoulua (mm. Savonia!) tuottaa satoja muotoilun asiantuntijoita vuosittain. Uudet sukupolvet ovat tervetulleita yhdistykseen, tottakai, sanoisin.
Ikuisuuskysymys tuntuu olevan muotoilijan työn arvostus. Muotoilijan työtä (lue itse muotoilijaa) ei siis kai arvosteta tarpeeksi, siten kuin vaikka kirurgia arvostetaan: kova palkka ja ihailu ja paikka organisaatiossa.
Muotoilu on siinä mielessä epäammatti, kuten toimittaja ja opettaja, että kuka tahansa ja vaikka ilman koulutusta voi sitä harjoittaa. Muotoilu on myös ”pehmeä” ala siten, että jos avaruusoliot veisivät kaikki muotoilijat, sen opettajat, opiskelijat ja asiantuntijat sekä muotoilukirjallisuuden mukanaan, ja poistaisivat jäljelle jääneiltä ihmisiltä muotoilun olemassaolon muistijäljen, kukaan ei osaisi kaivata muotoilua.
Elämä jatkuisi aivan kuten nytkin. Tavaraa ja sovellutuksiahan meillä on jo ihan tarpeeksi. Kukaan ei huomaisi muotoilun puuttumista. Mutta, sitten, insinööri kehittäisi uuden innovaation, jonkun laitteen. Se ei vain menisi kovin hyvin kaupaksi, koska se näyttää rumalta ja ihmiset loukkaantuvat sen teräviin kulmiin. Siispä raita maalataan kylkeen ja kulmia pyöristetään; voilà – muotoilu on syntynyt taas.
Viktor Papanek (1973) julisti (teollisen) muotoilun maailman toiseksi haitallisemmaksi ammatiksi. Muotoilun arvostus tulevaisuudessa voi liittyä vain ajatukseen, että sairaus lähtee sillä millä se tulikin. Muotoilu voi olla mukana – ja merkittävässä roolissa – maailman parantamisessa, samoilla keinoin, kun se osallistui sen turmelemiseen.