Miksi muotoilija pukeutuu mustaan?

Aloin pukeutua vain mustaan opiskeluni loppuaikoina. Ymmärsin, että musta on muotoilijoiden, arkkitehtien, luovaan työtä tekevien ja luovan työn reunamilla työskentelevien pukeutumisen koodi.

Mustaan pukeutumisella liityin muotoilijoiden heimoon, puin ylleni univormun, joka suojasi minua kritiikiltä ja paransi epävarmaa esiintymistäni vakuuttavuutta tavoittelevana muotoilijana. Mustalla pukeitumisella erottauduin muista tuotekehityksen osapuolista, saati loppukäyttäjästä – ihmisistä, jotka pukeutuvat ”normaalisti”.

Mustaa pukeutumista on helppo perustella käytännöllisyydellä: ei tarvitse miettiä, miten paita ja housut sopivat toisiinsa ja ovatko vaatteet puhtaita. Värien ja sommittelun kanssa päivittäin työskentelevän on mahdollista neutralisoida itsensä tekemisen kohteestaan. Mustiin pukeutujat perustelevat valintaansa juuri näin – käytännön syillä.

Itse asiassa, Cordula Rau – mustaan pukeutuva arkkitehti itsekin – on tehnyt aiheesta kirjan Why Do Architects Wear Black (2008). Kirja on kuitenkin vain luettelo tunnettujen arkkitehtien omia sutkauksia kysymykseen, miksi he pukeutuvat mustaan, eikä kirja tee mitään yritystä analysoida tai tulkita vastauksia. Mikä on ilmiön taustalla? Mikä on yhteys mustan värin ja arkkitehtien välillä. Miksi arkkitehdit pukeutuvat yhtenäisesti?

Musta pukeutumisessa on perinteisesti ilmentänyt surua, menetystä, häpeää, syyllisyyttä, nöyryytystä. Ajan kuluessa mustasta on tullut kuitenkin väri, joka symbolisoi valtaa, menestystä ja hallintaa (Harvey 1995). Pukeutumalla mustaan yritin saada auktoriteettia ja vaikutusvaltaa siinä tuotekehitysorganisaation kehyksessä, jossa joudun haavoittuvaisena itsenä tuomaan esille omat epävarmat ideani ja arat näkemykseni asioista, jota muut ovat pyöritelleet ammattimaisesti jo vuosia.

Raun (2017) kirjan mukaan arkkitehdit ovat viitanneet mielipiteeseen siitä, että musta liittyy arkkitehtien ”introverttiin” statukseen, joka antaa vaikutelman ”hiljaisesta itseluottamuksesta ja mysteeristä”, joka auttaa välittämään arkkitehtien luovaa voimaa. Tämä on yhteydessä ei-arkkitehtien ja arkkitehtien väliseen suhteeseen, jossa jotkut arkkitehdit (lue muotoilijat) näkevät itsensä lähetyssaarnaajina. (Allmer 2011.)

Onko siis niin, että muotoilija jolla on missio, näkemys hyvästä elämisen tavasta, pukeutuu mustaan? Silloin käyttäjälähtöisen muotoilulähestymisen ongelmanratkaisuun omaava muotoilija tienkin pukeutuu päinvastaisesti… kohderyhmää imitoiden?

Vaatetussuunnittelija Yohji Yamamoto sanoo ristiriitaisesti, että ”musta on vaatimaton ja ylimielinen samanaikaisesti. Musta on laiska ja helppo – mutta mysteerinen. Ennen kaikkea musta sanoo: I don’t bother you – don’t bother me”. Yamamoton lausetta voi tulkita niin, että musta on haarniska mahdollista kritiikkiä vastaan, samalla tavalla kuin mustat aurinkolasit suojaavat käyttäjäänsä. Ihmisten katseelta voi piiloutua univormun taakse.

Ihmiset pukeutuvat niin, että vaatteet yllä tuntuvat hyvältä, eikö niin? Pukeudun mustaan, koska se tuntuu hyvältä ylläni, mustassa näytän parhaimmaltani – tasapainoiselta ja menestyneeltä. Näytän muille, että osaan sopeutua olemassa oleviin pukeutumis- ja ulkonäkökoodeihin, jotka liittyvät alan vallitseviin sääntöihin.

Voin aina vedota Slepian ym. (2015) tutkimukseen The Cocnitive Consequences of Formal Clothing, joka väittää että muodollinen pukeutuminen (musta) saa meidät ajattelemaan suurempia ajatuksia ja kokonaisuuksia, vastakohtana ahtaille ja pienille ajatuksille. Puku päällä ajattelemme abstraktimmin.

Muodollisesti pukeutunutta pidetään älykkäänä, kontrolloituna, ymmärtäväisenä ja uskottavana verrattuna epämuodollisesti pukeutuneisiin (Ahola 2019). Vaatteet viestivät asemasta ja luotettavuudesta – tietenkin kunkin toimialan ja työpaikan käytäntöjen mukaan. Huppari vakuuttaa pelifirmassa, liituraita pankissa, musta luovalla alalla.

Mustan pukeutumisen hyödyt muotoilijalle ovat selvät, mutta herää kysymys siitä, liittyykö sovinnaiseen mustaan pukeutumiseen samanlainen sovinnaisuus ajattelussa ja luovassa työssä vai päinvastoin, kuten edellä mainittu Slepian ym. tutkimus antaa ymmärtää.

Staattiseksi ymmärretyssä ympäristössä muotoilija nähdään mielellään usein muutosagenttina, joka muuttaa asioita. Jos muotoilijan roolia katsookin prosessifilosofian jatkuvan virtauksen näkökulmasta, muotoilija (tai yrittäjä) voidaan nähdä muutoksen hetkellisenä pysäyttäjänä, järjestyksen tuojana alituiseen muutokseen (Johannisson 2018).

Tällöin musta pukeutuminen on perusteltua ja johdonmukaista, verrattuna kirjavaan pukeutumiseen. Käytännössä usein musta vaate ei enää parin pesukerran jälkeen näytä mustalta, vaan epämääräisen harmaalta. Ottaen huomioon sen, että vaatteen värjäys mustaksi on kaikkein epäekologisinta, ehdotan muotoilijoiden ja arkkitehtien pukeutumisen värikoodiksi vaalean harmaata tai beigeä. Muodollista, neutraalia, ekologista ja arkista.

Totta puhuen, ei minulla ole mustia vaatteita muita kuin hautajaispuku, joitain urheilupukimia ja metsurin suojahousut. Vaimoni sanoo kasvatustieteen maisterin auktoriteetilla, ettei musta sovi minulle. Piste. Minulla on paljon sinistä ja viimeaikoina ruskeaa ja vihreää. Yhä useammin huomaan vaatekaupassa selailevani arkipukuja, mutta en vielä sellaista uskaltaisi pitää. Kuinka vanha pitää olla, että saa pitää pukua?

Koomikko Joe Brownia mukaillen voisi sanoa, että ”jos sinun pitää kertoa ihmisille olevasi muotoilija (rikas), et ole sitä” (Ahola 2019 mukaan). Ihmiset pystyvät lukemaan pukeutumista tarkasti, vaikka tulkinnan eksplisiittinen sanoitus on vaikeaa. Pukeutumisella on vaikea valehdella.

Filosofi Epiktetosta lainaten: ”opi ensin tuntemaan itsesi; pukeudu sen jälkeen asiaan kuuluvasti” (Ahola 2019 mukaan).