Avainsana-arkisto: autoetnografia

autoetnografiasta autoetnografisesti

∗∗∗∗

Adams, Jones & Ellis, 2015, Autoethnography, Oxford: Oxford.

on hyvä ensiopas autoetnografiaan. Miltei puolet kirjasta on viitteitä ja lähteitä, joiden pohjalta on helppo edetä, jos haluaa lukea enemmän.

Luku 6:ssa tekijät listaavat suosikkilähteitään autoetnografisista kirjoituksista, oppaista, keskusteluista, erikoisjulkaisusta (special issues), organisaatioista ja julkaisuista, jotka julkaisevat autoetnografisia tekstejä. Vain blogilista puuttuu.

Kirjoittajat itse asettuvat evokatiiviseen, taiteelliseen siipeen autoetnografiassa – versus analyyttinen, realistinen lähestyminen (esim. Kettunen 2013). Se että väitöskirjani kenties asettuu realistiseen autoetnografiaan, ei tarkoita ettenkö ihailisi evokatiivisia kirjoituksia, erityisesti jo edesmenneen Bud Goodallin juttuja (http://www.hlgoodall.com/).

Luku 1 kertoo mitä autoetnografia on. ”If our desire is to research social life, then we must enbrace a research method that, to the best of its/our ability, acknowledges and accommodates mess and chaos, uncertainty and emotion”.

Luku 2 kertoo autotnografian tarkoituksista ja  käytännöistä.

Luku 3 käsittelee autoetnografian tekemisen prosessia. Kirjoittajat keskittyvät ”kenttätyön merkityksellistämiseen (sense-making väliviivalla) tarinan kautta. Muita tapoja tematisoida autoetnografista kenttätyötä kirjoittajat mainitsevat: Chang 2008; Ellis 2004; Lindlof & Taylor 2010; Madison 2012; Tracy 2013. (s. 66)

Luku 4 keskustelee kirjoittamisesta tutkimusprojektin eri vaiheissa.

Luku 5 käsittelee autoetnografisen tutkimuksen arviointia.

”Through the use of personal experience, autoethnography offers insight into how a person makes sense of cultural norms, experiences, and practices”.

FacebookTwitterGoogle+Share