muotoilun merkitys

muotoilun tarkoitus

Joku aika sitten innovaatio oli kirosana. Kirkko tai kuningas eivät rohkaisseet uusiin tapoihin tehdä asioita. Vanhat tavat saattoivat turvata hengissä pysymisen.

Nykyistä vallitsevaa ilmapiiriä taas voisi kutsua innovaation ajaksi. Kaikki kehittyy kiihtyvää tahtia, muutos on pysyvää ja menestys vaatii jatkuvasti uusia innovaatioita. Kansantaloutemme tarvitsemme kipeästi uusia tuotteita ja palveluita. Muotoilu luovana toimintana nähdään usein innovaation ajurina, taide luovan talouden edistäjänä.

Nykyinen hyvinvointi, design-tavaran, viihdetarjonnan, matkojen ja kokemusten tavoittelu ei kuitenkaan ole tuonut onnea.

Jari Ehrnroothin kirja Toivon tarkoitus (2014) ei herättänyt ilmestyessään paljon huomiota, mutta Helsingin Sanomien (10.1.2015) artikkeli kulttuurihistorian ja sosiologian dosentin ajatuksista sai toimittajat ja kolumnistit (kuten minä) pohtimaan maailmanmenon suuntaa.

Ehrnroothin sanoma on se, että hyvinvoinnin tavoittelu johtaa pahoinvointiin. Kulttuurievoluutio ja sivistys velvoittavat meitä kuitenkin panostamaan moraalisiin hyveisiin: hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen. Me emme ole täällä viihtymässä ja oleilemassa, sanoo kirjailija. Meidän tehtävänä on tulla paremmiksi ihmisiksi ja kasvattaa lapsistamme – omista ja muiden – meitä parempia ihmisiä. Hyvinvoinnin, kokemusten ja onnen tavoittelu ei riitä elämän tarkoitukseksi.

Jos muotoilua, tuotekehitystä ja innovaatioiden tuottamista katsotaan ehrnroothilaisittain, se tarkoittaa sitä että materiaalisen ja elämyksellisen hyvinvoinnin: uusien tavaroiden, vaateiden, huonekalujen, tietokonepelien, elokuvien ja seikkailujen tavoittelu ei voi olla toiminnan päämäärä. Elämän tarkoitus ei voi olla parempi älypuhelin uusimmilla sovellutuksilla.

Muotoilun tarkoitus ei voi olla tuote, palvelu tai uusi innovaatio. Muotoilun tarkoitus on tuottaa ihmisille välineitä, jotka auttavat ihmisiä heidän pyrkimyksessään henkiseen kehittymiseen ja arvokkaaseen elämään.

Tuote itsessään, vaikka älypuhelin, voi olla hyvä, kaunis ja tosi, sekä tuotettu oikeudenmukaisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti, mutta se on toisarvoinen sivuseikka. Muotoilu on vain keino merkityksellisemmän elämän pyrkimyksissämme.

Materiaalinen maailma on tietenkin meille välttämätön ja kaiken aikaa läsnä. Hyveen, kauneuden ja totuuden tavoittelumme tapahtuu luomassamme ympäristössämme ja artefaktien avustuksella. Siten tapahtuu takaisinkytkentä tavaramaailmaan: innovaatioiden tulee olla sopusoinnussa perimmäisten tavoitteidemme kanssa.

Mitä se tarkoittaa käytännössä? Jos muotoilen vaikka muovisen vaateripustimen, miten se auttaa kanssaihmistäni kehittymään pyrkimyksissään? Ensiksi tulee mieleen, että ripustimen tulee olla toimiva, kestävä, hyvännäköinen ja kierrätettävä. Henkari toimii moitteettomasti tehtävässään, se tuo rauhaa, harmoniaa ja järjestystä elämään ja parhaimmillaan vaatteen ripustamisesta tulee päivittäinen tietoisen läsnäolon harjoitus.

No, aina tuotteet eivät voi olla täydellisiä. Kaikki olemassa olevat tuotteet ja innovaatiot eivät välttämättä ole edes tarpeellisia. Kalastaja ja ekofilosofi Pentti Linkolan mukaan kumisaapas on ainoa sotien jälkeisen ajan hyödyllinen innovaatio (polkupyörä sai nykyisen muotonsa jo aikaisemmin).

Filosofi Lauri Järvilehto (mm. Monenkirjavia kuvitelmia, 2014) on taas teknologiauskovainen, joka näkee tulevassa älykkyysräjähdyksessä huimia mahdollisuuksia. Olemme matkalla virtuaalimaailmoihin: yhä useammat arkielämän kokemukset tapahtuvat peli- tai virtuaalimaailmassa. Internetistä on tullut osa mieltämme, olemme pian yhteydessä miljooniin ihmisiin, jotka voivat tietää vastauksen juuri nyt mieltämme askarruttavaan ongelmaan. Jo nyt tiedät sen mitä Google tietää, pian tiedät myös sen, mitä muut tietävät, sanoo Järvilehto.

Kuluttajat, siis me ihmiset, joudumme tekemään materiaaliseen maailmaan liittyviä valintoja joka päivä. Yltäkylläinen tavaramaailma sekoittaa luonnon evoluution luoman mielemme. Me muotoilijat olemme jo opinnoissamme perehtyneet siihen, miten psykologiaa, tunteita ja metsästäjä-keräilijälle hyödyllisiä vaistoja käytetään hyväksi ihmisten koukuttamiseksi ostamaan tuotteita. Vastuullisen muotoilun puolestapuhuja Victor Papanek onkin väittänyt, että muotoilija on maailman toiseksi vahingollisin ammatti, mainosmiehen jälkeen.

Ihmisen edeltäjä tarttui kiveen pari miljoonaa vuotta sitten ja alkoi käyttää sitä työkaluna. Yli miljoonan vuoden jälkeen hän keksi lyödä kivellä toista kiveä ja alkoi muotoilla sitä vielä paremmaksi työkaluksi. Homo designius oli syntynyt. Emme muotoilleet työkaluja, koska meillä oli isot aivot. Saimme isot aivot (ja näppärät kädet), koska aloimme muotoilla työkaluja.

Viimeiset kymmenen tuhatta vuotta olemme olleet kiihtyvällä tiellä. Ennen kotimme oli koko maailma, sitten loimme kotimme maailmaan – asetuimme kaupunkiin. Genetiikka, robotiikka, nanoteknologia ja esineiden internet ovat aloja, joilla tapahtuu valtavia innovaatioita lähiaikoina. Innovaattorit, tutkijat, muotoilijat, arkkitehdit ja insinöörit ovat viemässä meitä kohti tekoälyä: ihmisten, tietokoneiden ja tietoverkkojen itseään kehittävää yhdistelmää.

On sanottu, että toimimme aina jonkin filosofian mukaan, tiedostimme sen tai emme. Tuotekehittäjä ja muotoilija joutuvat kohtaamaan välttämättömän materiaalisen maailman ja moraalisen maailman välisen haasteen ja valitsemaan oman filosofiansa: miten selitän oman paikkani ja osuuteni maailman parantamisessa, miten teen merkityksellistä työtä ja miten olen ihmisiksi.

Muotoilija muuttaa maailmaa muuttamalla asioita ja esineitä. Hänellä on myös velvollisuus tiedostaa omaa ajatteluaan ja muuttaa sitä tarvittaessa. Ympärillämme riehuvan innovaatiohysterian keskellä on pidettävä pää kylmänä.

Ihmisellä on tapana tavoitella koko ajan jotakin, pyrkiä jonnekin. Mielikuvitus tekee asiat kertaalleen, ja sen jälkeen asoita voi muuttaa todelliseksi. On siis tärkeää, minkälaiseen maailmaan vien mielikuviani.

Artikkelikuvassa olen Suomussalmella Reijo Kelan ”Hiljainen kansa” teosta katsomassa.

FacebookTwitterGoogle+Share