Valemuotoilija ei ole!

Ilkka Kettunen

Muotoilusta on tullut hokema!

Muotoilu-sanalla on nyt hyvä klangi, koska eri alojen konsultit nimeävät itsensä muotoilijoiksi.

  • yhteiskuntamuotoilija
  • yrityskulttuurimuotoilija
  • liiketoimintamuotoilija
  • vuorovaikutusmuotoilija
  • tunnelmamuotoilija
  • oppimismuotoilija
  • jne.

Muotoilijan titteli ei ole suojattu, kuka tahansa voi nimetä itsensä designeriksi. Muotoilija on samalla tavalla epäammatti, kuten opettaja tai toimittaja; valemuotoiloja on siis mahdottomuus.

Miksi juuri nyt halutaan olla muotoilijoita? Onko syytä olla huolissaan siitä, että muotoilua hoetaan yhä laajemmin?

Muotoilu on ilmiönä tai käsitteenä nyt selvästi nousussa. Taustalla on muotoiluajattelun ja erityisesti palvelumuotoilun trendikäs eteneminen konsulttipuheessa ja organisaatiojargonissa. Muotoilu on muotia.

Muotoilu koetaan jonain uutena virkistävänä lähestymistapana suhteessa vallitsevaan positivistis-managerialistiseen ajatteluun nähden. Muotoilija on vähän kultturelli, mutta ei kuitenkaan taiteilija. Suunnittelija on niin 1980-lukulainen. Innovaatio on jo sanana pannassa, loppuun kulunut. Raha on tietenkin tärkein motiivi: muotoilu siis myy.

Muotoilu on samalla sopivan epämääräinen käsite, sen alla voi touhuta miltei mitä vaan.

Arkkitehdit (SAFA) ja sisustusarkkitehdit (SIO) yrittävät suojautua em. lisätitteleillä kaiken maailman amatöörien kilpailua vastaan. Teolliset muotoilijat (TKO) luovuttivat ja muuttivat itsensä intressiryhmäksi. Ryhmän viimeisessä kokouksessa, minun lisäksi, kaikki (2) osallistujat olivat – palvelumuotoilijoita!

Uhkaako muotoilija-titteliä arvon aleneminen sitten, kun tämä muoti on ohi? Konsultit lentävät seuraavaan käsitteelliseen kukkaan

Miksi muotoilija pukeutuu mustaan?

ilkka kettunen

Aloin pukeutua vain mustaan opiskeluni loppuaikoina. Ymmärsin, että musta on muotoilijoiden, arkkitehtien, luovaan työtä tekevien ja luovan työn reunamilla työskentelevien pukeutumisen koodi.

Mustaan pukeutumisella liityin muotoilijoiden heimoon, puin ylleni univormun, joka suojasi minua kritiikiltä ja paransi epävarmaa esiintymistäni vakuuttavuutta tavoittelevana muotoilijana. Mustalla pukeitumisella erottauduin muista tuotekehityksen osapuolista, saati loppukäyttäjästä – ihmisistä, jotka pukeutuvat ”normaalisti”.

Mustaa pukeutumista on helppo perustella käytännöllisyydellä: ei tarvitse miettiä, miten paita ja housut sopivat toisiinsa ja ovatko vaatteet puhtaita. Värien ja sommittelun kanssa päivittäin työskentelevän on mahdollista neutralisoida itsensä tekemisen kohteestaan. Mustiin pukeutujat perustelevat valintaansa juuri näin – käytännön syillä.

Itse asiassa, Cordula Rau – mustaan pukeutuva arkkitehti itsekin – on tehnyt aiheesta kirjan Why Do Architects Wear Black (2008). Kirja on kuitenkin vain luettelo tunnettujen arkkitehtien omia sutkauksia kysymykseen, miksi he pukeutuvat mustaan, eikä kirja tee mitään yritystä analysoida tai tulkita vastauksia. Mikä on ilmiön taustalla? Mikä on yhteys mustan värin ja arkkitehtien välillä. Miksi arkkitehdit pukeutuvat yhtenäisesti?

Musta pukeutumisessa on perinteisesti ilmentänyt surua, menetystä, häpeää, syyllisyyttä, nöyryytystä. Ajan kuluessa mustasta on tullut kuitenkin väri, joka symbolisoi valtaa, menestystä ja hallintaa (Harvey 1995). Pukeutumalla mustaan yritin saada auktoriteettia ja vaikutusvaltaa siinä tuotekehitysorganisaation kehyksessä, jossa joudun haavoittuvaisena itsenä tuomaan esille omat epävarmat ideani ja arat näkemykseni asioista, jota muut ovat pyöritelleet ammattimaisesti jo vuosia.

Raun (2017) kirjan mukaan arkkitehdit ovat viitanneet mielipiteeseen siitä, että musta liittyy arkkitehtien ”introverttiin” statukseen, joka antaa vaikutelman ”hiljaisesta itseluottamuksesta ja mysteeristä”, joka auttaa välittämään arkkitehtien luovaa voimaa. Tämä on yhteydessä ei-arkkitehtien ja arkkitehtien väliseen suhteeseen, jossa jotkut arkkitehdit (lue muotoilijat) näkevät itsensä lähetyssaarnaajina. (Allmer 2011.)

Onko siis niin, että muotoilija jolla on missio, näkemys hyvästä elämisen tavasta, pukeutuu mustaan? Silloin käyttäjälähtöisen muotoilulähestymisen ongelmanratkaisuun omaava muotoilija tienkin pukeutuu päinvastaisesti… kohderyhmää imitoiden?

Vaatetussuunnittelija Yohji Yamamoto sanoo ristiriitaisesti, että ”musta on vaatimaton ja ylimielinen samanaikaisesti. Musta on laiska ja helppo – mutta mysteerinen. Ennen kaikkea musta sanoo: I don’t bother you – don’t bother me”. Yamamoton lausetta voi tulkita niin, että musta on haarniska mahdollista kritiikkiä vastaan, samalla tavalla kuin mustat aurinkolasit suojaavat käyttäjäänsä. Ihmisten katseelta voi piiloutua univormun taakse.

Ihmiset pukeutuvat niin, että vaatteet yllä tuntuvat hyvältä, eikö niin? Pukeudun mustaan, koska se tuntuu hyvältä ylläni, mustassa näytän parhaimmaltani – tasapainoiselta ja menestyneeltä. Näytän muille, että osaan sopeutua olemassa oleviin pukeutumis- ja ulkonäkökoodeihin, jotka liittyvät alan vallitseviin sääntöihin.

Voin aina vedota Slepian ym. (2015) tutkimukseen The Cocnitive Consequences of Formal Clothing, joka väittää että muodollinen pukeutuminen (musta) saa meidät ajattelemaan suurempia ajatuksia ja kokonaisuuksia, vastakohtana ahtaille ja pienille ajatuksille. Puku päällä ajattelemme abstraktimmin.

Muodollisesti pukeutunutta pidetään älykkäänä, kontrolloituna, ymmärtäväisenä ja uskottavana verrattuna epämuodollisesti pukeutuneisiin (Ahola 2019). Vaatteet viestivät asemasta ja luotettavuudesta – tietenkin kunkin toimialan ja työpaikan käytäntöjen mukaan. Huppari vakuuttaa pelifirmassa, liituraita pankissa, musta luovalla alalla.

Mustan pukeutumisen hyödyt muotoilijalle ovat selvät, mutta herää kysymys siitä, liittyykö sovinnaiseen mustaan pukeutumiseen samanlainen sovinnaisuus ajattelussa ja luovassa työssä vai päinvastoin, kuten edellä mainittu Slepian ym. tutkimus antaa ymmärtää.

Staattiseksi ymmärretyssä ympäristössä muotoilija nähdään mielellään usein muutosagenttina, joka muuttaa asioita. Jos muotoilijan roolia katsookin prosessifilosofian jatkuvan virtauksen näkökulmasta, muotoilija (tai yrittäjä) voidaan nähdä muutoksen hetkellisenä pysäyttäjänä, järjestyksen tuojana alituiseen muutokseen (Johannisson 2018).

Tällöin musta pukeutuminen on perusteltua ja johdonmukaista, verrattuna kirjavaan pukeutumiseen. Käytännössä usein musta vaate ei enää parin pesukerran jälkeen näytä mustalta, vaan epämääräisen harmaalta. Ottaen huomioon sen, että vaatteen värjäys mustaksi on kaikkein epäekologisinta, ehdotan muotoilijoiden ja arkkitehtien pukeutumisen värikoodiksi vaalean harmaata tai beigeä. Muodollista, neutraalia, ekologista ja arkista.

Totta puhuen, ei minulla ole mustia vaatteita muita kuin hautajaispuku, joitain urheilupukimia ja metsurin suojahousut. Vaimoni sanoo kasvatustieteen maisterin auktoriteetilla, ettei musta sovi minulle. Piste. Minulla on paljon sinistä ja viimeaikoina ruskeaa ja vihreää. Yhä useammin huomaan vaatekaupassa selailevani arkipukuja, mutta en vielä sellaista uskaltaisi pitää. Kuinka vanha pitää olla, että saa pitää pukua?

Koomikko Joe Brownia mukaillen voisi sanoa, että ”jos sinun pitää kertoa ihmisille olevasi muotoilija (rikas), et ole sitä” (Ahola 2019 mukaan). Ihmiset pystyvät lukemaan pukeutumista tarkasti, vaikka tulkinnan eksplisiittinen sanoitus on vaikeaa. Pukeutumisella on vaikea valehdella.

Filosofi Epiktetosta lainaten: ”opi ensin tuntemaan itsesi; pukeudu sen jälkeen asiaan kuuluvasti” (Ahola 2019 mukaan).

Eläkkeelle muotoilusta 2070

muotoilu

Nyt opiskelunsa aloittaneet muotoilijat jäänevät eläkkeelle joskus vuonna 2070. He opiskelevat vielä muutaman vuoden ja sitten työskentelevät vajaat viisikymmentä vuotta.

Opiskelijoita voi onnitella alan valinnasta. Tekemistä riittää. Aikaisemmat ikäluokat ovat innovoineet maailman tuhon partaalle – tai näkökulmasta riippuen – ennennäkemättömään hyvinvointiin. Uuden ikäpolven tehtäväksi jää maailman pelastaminen.

Ekologisen muotoilun edelläkävijän Victor Papanekin mukaan muotoilijan ammatti on toiseksi haitallisin (markkinointimiehen jälkeen). Toisaalta, jos niin halutaan, myös muotoilijan vaikutusmahdollisuudet kestävän elämäntavan kehittämisessä ovat merkittävät.

Muotoilu on helppo nähdä merkityksellisenä työnä, samoin työnä jossa on mahdollista ”toteuttaa itseään” Maslovin tarvehierarkian mukaisesti. Ehkä vain vapaan taiteilijan työ mahdollistaa vapaamman itseilmaisun.

Muotoilua on kaikkialla: tuotteissa, ympäristössä ja palveluissa. Muotoilijan on helppo liikkua horisontaalisesti toimialalta toiselle – sisustuksesta palveluihin, vaatteista – koruihin. Ammatti-identiteetin ytimessä on suunnittelu, mutta vertikaalinen liikkuvuus mahdollistaa työn muotoilun johtajana, opettajana, tutkijana, virkamiehenä tai yrittäjänä.

Mielipidevaikuttajat ovat yksimielisiä siitä, että automatisaatio ja robotit eivät heti uhkaa muotoilijan työllisyyttä. Kulttuuristen arvojen materialisointi on robotille vaikea tehtävä.

Kuitenkin, jos työsi sisältää toistoa, on sen voi antaa robotin tehtäväksi. Piirustusten teko, 3D-mallintaminen ja mallien printtaus ovat robottien hommia. Koodaus automatisoidaan ensimmäiseksi.

Myös jos pystyt tekemään työsi yksin ja etänä, tulevaisuudessa sen voi aivan hyvin tehdä joku vähemmän palkkaa saava muotoilija maailman toisella puolella. Kielenkääntöohjelmien kehittymisen myötä asiakkaasi saa suunnittelutyön halvemmalla – kommunikoiden selvällä Suomen kielellä.

Muotoilijan kannattaa siis huolehtia siitä, että hänen työnsä on tehtävä samassa huoneessa kollegoiden, asiakkaan tai käyttäjien kanssa.

Muotoiluopiskelijalla on siis vajaat viisikymmentä vuotta merkityksellistä työtä edessä. Se on mahtava vaikutusmahdollisuus! Mitä tulevaisuuden muotoilijan tulisi osata?

Ajatus, että joku osaisi kertoa, mitä osaamista muotoilija tarvitsee tulevaisuudessa, tuntuu hassulta. Pitää osata muotoilla, tietenkin, mutta mitä se tarkoittaa?

Ajatus, että me muotoilun kouluttajat osaisimme kertoa, mitä nuoren kannattaisi opiskella tulevaisuutta varten, tuntuu yhtä hassulta.

Muotoilun kenttä, yritysten muotoilijat ja heidän esimiehensä eivät myöskään osaa sitä kertoa.

Kuopion malli

Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilun koulutusohjelma SADE (Savonia School of Design) luopuu uudessa opinto-ohjelmassaan siitä ajatuksesta, että jokin tietty opintojaksojen kokoelma toimisi opiskelijan tukena tulevaisuudessa. Ennalta määrättyjen opintoputkien, muotoilun pääaineiden, sijasta opiskelijalle tarjotaan yritysprojekteja eri toimialoilta.

Toisen ja kolmannen opintovuoden aikana muotoilun opiskelija valitsee tarjolla olevista yritysprojekteista 10-12 mielestä, joihin hän osallistuu. Siinä kaikki. Erilaisia mahdollisia valittavia kombinaatioita on 62.281, jos laskin oikein.

Vastuu opintojen sisällöistä on siis siirretty opiskelijalle. Opiskelija tekee näitä valintoja miltei koko opintojensa ajan. Lopulta hän valitsee myös harjoittelupaikkansa ja opinnäytteensä aihepiirin. Oman merkityksellisen ammatillisen polun löytäminen voi kestää koko opintojen ajan. Oletuksena on, että jatkuva muotoilijan identiteetin rakentaminen kokeilujen (projektien) kautta tapahtuu myöhäisen erikoitumisen kautta. Täten opiskelija välttää liian aikaisen optimoinnin ja erikoistumisen ongelman: mistä tiedän, että valitsin oikein? Kävinkö läpi tarpeeksi vaihtoehtoja?

Opiskelijankaan ei tarvitse osata ennustaa sitä, mitä osaamista hänen kannattaisi kerryttää tulevaisuutta varten. Hän joutuu, kuitenkin, pohtimaan sitä, mitä kaikkea muuta hän haluaisi tehdä ja osata, pohjautuen omiin toiveisiinsa ja arvoihinsa, mutta toisaalta ilmaantuviin mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin.

Oman polku löytyy kokeilemalla. Oma ammatti-identiteetti ja ymmärrys omasta paikasta maailmassa syntyy tekemisen kautta.

Muotoilun opettajan tehtävänä on yritysprojektien hankkiminen ja toteuttaminen opiskelijoiden kanssa. Hänen ”akateemisena” vapautenaan on lähestyä itselleen kiinnostavia yrityksiä projektiyhteistyön merkeissä. Tämä vapaus tehdä projekteja itseään kiinnostavien yritysten kanssa on muotoiluopettajan taiteellista työtä – design managerin roolissa. Täten opettajalla on ”oma nahka pelissä” (Taleb 2019). Opettaja ja muotoilun opiskelijat heittäytyvät yhdessä ratkaisemaan ongelmaa, josta he eivät tiedä miten se ratkaistaan.

SADEn tarjolla olevien projektien valikoimaan vaikuttavat myös yritykset, tietenkin. Mitkä yritykset haluavat antaa meille tuotekehitysongelman ratkaistavaksi tai strategisen mahdollisuuden tutkittavaksi?

Projektien kokoelma (opintosuunnitelman sisältö) kehittyy markkinalähtöisen negatiivisen kehittymisen mekanismin (Taleb 2019) kautta. Jos johonkin projektiin ei saada yritystä tai kiinnostuneita opiskelijoita, se näivettyy ja poistuu tarjonnasta, etenkin jos ketään opettajista ei sen vetäminen kiinnosta. Niinpä jäljelle jäävät projektit ovat sitä kiinnostavampia.

Ajan kuluessa projekteista koostuva opinto-ohjelma muovautuu automaattisesti sellaiseksi, että se kiinnostaa sekä opiskelijoita, opettajia ja yrityksiä – tarjoten siten parhaan mahdollisen ammattiosaamisen kehittämisen ympäristön työelämää varten – ilman että kukaan sitä on ”suunnitellut”.

Hyvässä projektissa kumppanina on yritys, joka toimii muotoilun kentällä: suunnittelee ja valmistaa tuotetta tai tuottaa palvelua. Parhaimmillaan yrityksen omat muotoilijat osallistuvat projektiin ohjaten suunnittelun sisällöllistä osuutta. Opiskelijalla on siis 10-12 mahdollisuutta opintojensa aikana tavata ammatissa toimiva muotoilija, tuotekehittäjä tai yrittäjä. Opiskelija saa projekteista myös näyttävää sisältöä omaan portfolioonsa.

Samalla opiskelija voi neuvotella kesätyöstä, harjoittelupaikasta tai opinnäytetyön tekemisestä yrityksen kanssa.

Opettajan tulee astua syrjään oppimisen keskiöstä ja antaa opiskelijoiden vaikuttaa siihen, miten yrityksen kanssa toimitaan. Opiskelijat osallistuvat toimeksiannon määrittelyyn. Samalla he vaikuttavat siihen, mitä projektissa opitaan. Huomattavaa mallissa on se, että opiskelijoiden tehtävät projektissa saattavat vaihdella, ja siten he oppivat eri asioita.

Opiskelija saa palautetta muilta opiskelijoilta, opettajalta ja asiakkaalta useita kertoja projektin edetessä. Palautteessa arvioidaan sitä, miten opiskelija on omalla toiminnallaan edistänyt projektin etenemistä, miten hän itse on muuttanut ajatuksiaan projektin aikana, miten hyvää muotoilua (design) hän on tuottanut sekä mitä toimialalla tarvittavia spesifejä taitoja hän on oppinut projektin aikana.

Yritysprojekti on niin työelämälähtöinen kuin opintojakso voi olla ilman, että tehdään palkallista työtä. Vaikka ideana on jäljitellä työelämän ja muotoilun kentän käytäntöjä, projekti pidättää itsellään oikeuden määritellä tehtävät ja menetelmät siten, että opiskelijan kokemus tekemisestä ja oppimisesta on positiivinen.

Tulevaisuudessa (muotoilu)työ on oppimista. Yhä useammin ratkaistaviksi tulevat ongelmat ovat sellaisia, joita emme ole ennen kohdanneet ja joita emme vielä osaa ratkaista. Tulevaisuuden muotoilutyö siis muistuttaa tilannetta opintoprojektin alussa: ”mikä tämä juttu oikein on ja mitä meidän pitäisi nyt tehdä?”

LÄHTEET

Maslow, A. 1943. A Theory of Human Motivation. Psychological Review, nro 50(4), s. 370–396. http://psychclassics.yorku.ca/Maslow/motivation.htm

Papanek, V. 1970. Turhaa vai tarpeellista. Helsinki: Otava.

Taleb, N. 2018. Oma nahka pelissä: arkielämän piilotetut epäsymmetriat. Terra Cognita.

IK

Mitä sinulle ei opetettu muotoilukoulussa

artikkelikuva ilkka kettunen

Phil Cleaverin kirja What they didn’t teach you in design school käsittelee graafisen suunnittelijan ammattikäytäntöjä anglo-amerikkaisesta näkökulmasta. Kirja sopii myös suomalaisen muotoilijan luettavaksi. Kirja käsittelee: •ansioluettelon ja portfolion merkitystä •yhteydenottoja yrityksiin •työhaastattelua •hyviä muotoilukäytänteitä •suhdetoimintaa •tietoteknistä osaamista •painotyön tuotantoa •web-taitoja •alihankinnan tilaamista •liiketoiminnan taitoja

Kymmenen syytä opiskella muotoilua

1. Muotoilu on maailman vanhin ammatti. Muotoilu on määritellyt ja muokannut ihmisen ruumiillista ja henkistä olemusta jo 2,3 miljoonaa vuotta.

2. Sinulle maksetaan siitä, että olet luova työssäsi. Kotona ja vapaa-ajalla sinun ei tarvitse olla luova, voit olla arkipäiväinen.

3. Muotoilijana sinulla on hyvät mahdollisuudet ja työkalut oman elämäsi muotoiluun (life design).

4. Metataidot nousevat yhä tärkeämmiksi. Kriittinen ajattelu, vuorovaikutustaidot ja luovuus tarjoavat mahdollisuuksia uusille muotoilijatyypeille (sankarimuotoilija on kuollut).

5. Muotoilun klassiset taidot säilyvät: piirtäminen, sommittelu, mallien rakennus (fail fast) ja ajatusten visualisointi ovat yhä osaamisen substanssia.

6. Muotoilu on nousussa nykyisessä positiivisessa suhdanteessa. Töitä on tarjolla, mutta se ei näy mol.fi –sivuilla, vaan töihin päästään verkostojen kautta.

7. Automaatio ei vie muotoilijan työtä: robotista tulee työtoveri. Työssä korostuu ”yhteisöjen, kielen, mentoroinnin, innovoinnin, kultturin, arvojen, lisäarvon ja yhteiskunnallisten muutosten taju ja tasot” (Tedre & Denning 2016).

8. Muotoilu laajenee koko ajan sekä sisällöllisesti että prosessina. Uusia toimialoja ja tehtävänkuvia avautuu muotoilijoille.

9. Suomalaisella muotoilulla on hyvä kansainvälinen maine. Designtyö on samanlaista kaikkialla: kansainvälistyminen on helppoa.

10. Muotoilu on osasyyllinen maapallon nykytilan ongelmiin (markkinamiehen ohella, ks. Papanek 1973). Muotoilu on myös tärkeä osa näiden viheliäisten ongelmien ratkaisuja.

Levon taide

Englantilaisen tiedetoimittajan Claudia Hammondin uusin kirja The Art of Rest osallistuu kovin muodissa olevaan lepäämisen ja nukkumisen tärkeyttä korostavaan keskusteluun.

Kirjoittajan mukaan meidän tulisi levätä enemmän. Ja levätä paremmin. Lepo ei ole hyväksi ainoastaan meidän hyvinvoinnillemme vaan myös tuottavuudelle.

Hammond keskittyy valveilla olon aikaiseen lepäämiseen, sulkien pois riittävän hyvän nukkumisen, mikä sekin toki on tärkeää. Lepo on monimutkaisempaa kuin nukkuminen, koska on niin monta tapaa rentoitua. Jokainen lepää omalla tavallaan.

Kirjoittaja osallistui Durhamin yliopiston ja BBC:n tekemään tutkimukseen, johon osallistui 18 000 ihmistä 135:stä maasta. Kirjassa Hammond luettelee 10 suosituinta lepäämistapaa käänteisessä järjestyksessä: suosituin viimeisenä:

  • Mindfullness
  • Watching TV
  • Daydreaming
  • A Nice Hot Bath
  • A Good Walk
  • Listening to Music
  • I Want to Be Alone
  • Spending Time in Nature

Suosituimmat lepäämisen aktiviteetit ovat yksin tehtäviä. Ajanvietto ystävien ja perheen kanssa pääsi vasta sijalle 12. Samoin lemmikit tai käsityöt eivät nousseet kärkeen.

Linjoilla roikkuminen ja sosiaalinen media ei saa meitä tuntemaan itseämme levänneeksi.

Hammond esittää 12 ohjetta levon lisäämiseksi:

  • Varmista että saat tarpeeksi lepoa. Optimi 5 tuntia päivässä (nukkumisen lisäksi).
  • Poimi oikeat ainekset lepoa varten, ks. lista yllä tai muokkaa omat.
  • Anna itsellesi lupa lepäämiseen.
  • Kun stressi vaivaa, määrää itsellesi 15 minuuttia suosikkilepoaktiviteettiasi
  • Tule tietoiseksi ja tavoitteelliseksi lepääjäksi.
  • Muuta hukka-aika levoksi (esim. jonottaminen).
  • Lopeta kiireen fetisointi. Hyväksy se, että tehtävälista ei lopu ikinä.
  • Just say ”NO”
  • Merkkaa lepohetkiä aikatauluusi.
  • Lisää pieni lepohetkiä elämääsi. Kävele auton sijasta. Älä kaiva heti tietokonettasi esille junassa, jne).

The Art of Rest asettuu kirjahyllyssä self-help-osastolle. Kuitenkin, kirja on laadukasta tekstiä, samalla tavalla kuin esimerkiksi Bodil Jönssönin Kymmen ajatusta ajasta tai Juha T. Halakan Luova laiskuus.

Muotoilu on tarinankertomista

Ellen Luptonin mainio, pieni ja värikäs kirja Design is storytelling (2017) yhdistää muotoilun menetelmiä tunnettuihin tarinankertomisen malleihin. Tietenkin, palvelutuotteen kokemuksen kuvaaminen vaatii kertomisen taitoa.

Kirjan lähtökohtana on saksalaisen näytelmäkirjailijan Gustav Freytagin tarinan kaari (1863), jota kehitellään Kurt Vonneguting 1947 hylätyssä gradussaan esittelemään kuvaajaan ekstaasin ja epätoivon välillä.

Kirjassa on paljon muita muotoiluun sopivia malleja, kuten esimerkiksi Uskottavuuden kartio (Hancock & Bezold 1994). Näistä useinkin nähdyistä kiertävistä malleista kirja esittää kuvauksen alkuperäisestä ja usein unohtuneesta lähteestä.

Kirja innostaa kokeilemaan tarinan kertomisen malleja omiin, käynnissä oleviin muotoilutehtäviin.

Muotoilututkimuksen tavoite

Tiedoksenne muutama (!) muotoilu/tutkimusmenetelmä Berkeleystä…
PhD-Design-verkossa käydään mielenkiintoista keskustelua parhaillaan: aina jyrkkä Dr Love määrittelee tänään muotoilututkimuksen geneerisen tavoitteen:
1. parantaa muotoilun ulostulon (output) ennustettavuutta
2. parantaa muotoilun ulostulon aiheuttamaa käyttäytymisen ennustettavuutta
3. tunnistaa miten koneet ja ihmiset luovat muotoilun ulostuloja
4. vähentää ”häijyina” pidettyjen ongelmien ja ratkaisujen määrää.

Aalto yliopiston Väre: muurahaispesä!

”Muurahaispesä”, sanoo muotoilun lehtori Simo Puintila (kuvassa oikealla).

”Aikaisemmin vastustin Otaniemeen kampukselle tuloa, mutta nyt alkaa näyttää hyvältä. Otaniemi paikkana tuntuu oikealta kampukselta – ja muotoilu on nyt sen keskellä. Uusi rakennus on suunniteltu niin, että satunaisia tapaamia tapahtuu”.

Aalto-yliopiston uudisrakennus Väre tuo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun laitokset saman katon alle. Talossa on myös Kauppakorkean toimintoja.

Tapaan heti alma materini aulassa vanhoja opiskelutovereita ja kollegoja. Törmäyttäminen toimii. Ehdotan saman tien myöhempää Savonian muotoilun koulutusohjelman vierailua heidän työpaikoillaan.

OKM:n rahoittaman Finnish Design Academy -hakkeen ohjausryhmä (ks. kuva alla) kokoontuu ensimmäistä kertaa. Hanke lähtee liikkeelle muotoilijamaisesti logon suunnittelulla, joka on annettu muotoilun opiskelijoille kilpailun kautta suunniteltavaksi.

Hankkeelle on tulossa omat kotisivut, kunhan ensin saadaan ilme! Suomenkielistä nimeä ei vielä ole, ehdotuksia? Suomen muotoiluakatemia???